Mazicin tekijät

Liikkeessä työskentelee ammattitaitoinen joukko alan kokeneita osaajia.

TIINA

Parturi-kampaajamestari

Motto: “Miksi tehdä jotain hitaasti, jos sen voi tehdä nopeasti.”

Aloitin Mazicissa vuonna 1998 ja siirryin liikkeen omistajaksi vuonna 1999. Vuonna 2014 suoritin parturi-kampaajamestari -tutkinnon, jonka lisäksi haen säännöllisesti oppia koulutuksista ulkomaita myöden. Kuulun kansainväliseen hiusalan ammattilaisten Intercoiffure Mondial -järjestöön.

Olen toiminut myös Paul Mitchellin ja KC Professionalin kouluttajana. Hauskinta työssä ovat liikkeemme ihanat asiakkaat.

Rakastan kaikkea kaunista, kuten vaatteita ja sisustamista, intohimoni on TV ja varsinkin sci-fi. Asun mieheni Timon ja chihuahuan kanssa Lahden keskustassa.

Vahvuuteni: yli 20 vuoden kokemuksen sinettipidennysten tekijänä sekä erilaiset värjäys & leikkaus -työkokonaisuudet.

KEETI

Hiusalan mestari

Motto ” Kaikkea oppii tekemällä ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus”

Synnyin Myrskylässä ja Lahteen muutin 2002. Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 1999 ja hiusalan mestariksi 2020.

Parasta työssäni on monipuoliset ja erilaiset työpäivät sekä ihanat asiakkaat.

Vapaa-aika kuluu kahden pojan kanssa joten vapaa-aika ongelmia ei ole! Vastapainoksi kaikelle pyrin osallistumaan erilaisiin musiikkitapahtumiin.

Vahvuuteni: parturileikkaukset

NINA

Hiusmuotoilija

Motto: “Ei voi voittaa, jos ei lottoa.”

Olen kotoisin Seinäjoelta ja vuosien saatossa kulkeutunut eri kaupunkien kautta Lahteen. 2011 valmistuin hiusmuotoilijaksi ja tehnyt niitä hommia siitä lähtien.

Parasta työssäni ovat asiakkaat ja nähdä se kuinka työni voi pelastaa jonkun huonon päivän. Teen mielelläni isojakin muutostöitä ja erikoisosaamistani on Sassoon leikkausfilosofia.

Vapaa-aikani vietän usein metsässä, maalaten tai musiikkivideon kuvauksissa meikkisivellin kädessä. Asun Lahdessa avopuolisoni, tytärpuoleni ja kahden koiran kanssa.

Vahvuuteni: suoravärivärjäykset, voimakkaat isot, värinmuutokset, etenkin lyhyen hiuksen parturi- ja kampaamoleikkaukset

KRISTA

Parturi-kampaaja

Heinolasta ponnistanut ja vuonna 2017 Lahteen muuttanut, sittemmin hollolalaistunut rokkimimmi! Valmistuin aikuisopintojen kautta vuonna 2017 unelma-ammattiini hiusalalle.

Parasta työssäni on asiakkaiden kanssa syntyvät yhteydet ja yhdessä eletyt ilot ja surut. Ja etenkin kun näkee asiakkaan leveän hymyn palvelun päätteeksi. Alassamme ihanaa on myös jatkuva kehitys ja uuden oppiminen.

Vapaa-aikani menee muusikko mieheni, pienen tyttäremme sekä ranskanbulldoggi-papparaisen kanssa seikkaillen.

Vahvuuteni: suoravärivärjäykset, veitsileikkuut, pidennykset ja erikoisemmat leikkaustyöt

SATU

Meikkaaja-maskeeraaja

Motto: “Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin.”

Valmistuin meikkaajaksi vuonna 2004 Tampereella, ja siitä lähtien olen tehnyt meikkejä yrittäjänä. Työssäni parasta on tyytyväinen asiakas. Pidän erityisesti henkilökohtaisista meikkausopastuksista, joissa neuvon asiakasta korostamaan parhaita puoliaan. Asun Kilpiäisissä poikani ja kissojen kanssa.

Ota yhteyttä

+358 3 782 2525

Osoite

Mariankatu 15
15110 LAHTI

Seuraa meitä somessa